Amerique Minou -kesävarsa vuosimallia 2015- on myyty ja lähti tänään uusille omistajilleen Jämsän perukoille. Toivotamme onnea ja menestystä eloon ja ravi-uraan!
0 Comments
Visiitti eläinlääkärille vahvisti hiljaisen aavistuksen: pentuja on tulossa viimeinkin Valtelle!
Ultrakuvassa näkyi useita pennun alkuja, joten ei ihme, että rouvan ruokahalu on jo alkanut kasvaa entisestään. Pentuja odotellaan syntyväksi helmikuun viimeisellä viikolla. Hakusessa olisi jotain koiramaista toimintaa harrastava sijoituskoti narttupennulle. Olisiko elämässäsi hovawartin kokoinen aukko? Teivossa ravattiin kipakassa pakkassäässä. Amerique Ouragan sai selkäjuoksua viimeisen takasuoran loppuun, lähti siitä kiriin tavoittamaan keulahevosta ja ohitti sen juuri ennen maalia. Viimeiset 500 m/13.0. Mika Forss ohjasti, loppuaika 18.2a. Juoksu on katsottavissa ilman kirjautumistakin Fintoton videoarkistossa, Tampere 19.1. ja lähtö 3. Onnittelut taustavoimille!
Amerique Ouragan jatkoi voittojen tiellä. Lämmityshavainnot rennosta ruunasta kertoivat seuraavaa: ”Numero 5 Amerique Ouragan: ei erityisen energinen, ok” ;) Viimeisellä takasuoralla toisesta parista ulkoa keulaan, ja siitä hallitusti ykkösenä maaliin. Voittoaika oli 17.0ake. Holopaisen Esa ajoi tällä kertaa, voittajakerroin 1.3, palkintorahaa kertyi 900 €. Onnittelut team Oskulle; Teuvolle ja daameille!
Vietettiin Pörstilän kanssa laatuaikaa ja hurautettiin Paloheinään tutulle osteopaatille. Edellisistä käsittelykerroista olikin jo kulunut aikaa, silloin rampattiin Ketolalla moneen kertaan aukomassa ponin lennättämisestä jumiutuneita lavoja. Ponin lennätys a` la Valte tarkoitti kilpajuoksua aidan molemmin puolin shetlanninponin kanssa. Kiihdytys, spurtti 40 m, äkkijarrutus, käännös, spurtti 40 m, jarrut, käännös...molempien karvaturrukoiden mielestä homma oli hirmu hauskaa, mutta kaikki hauska loppuu aikanaan. Tässä tapauksessa siinä kohtaa, kun hoksasin viimein, että koirulaiseni on kropaltaan ihan tuhannen jumissa. Tarina ei kerro, nousiko raviponi kenties huippukuntoon Valten valmennusmetodeilla ;)
Nyt suunnattiin siis taasen osteopaatille, kun kuvittelin, että Valten toisessa kankussa olisi jotain jumia, hermopinne tms. Ravi-ihmisenä tulee oltua sairaalloisen tarkka ”korvien asennosta”, eläimen olemuksesta, käyttäytymisen muutoksista ja kropan vetreydestä. Kuvitelma jostain probleemasta tuli siitä, kun se harjatessa tai rapsuttaessa tätä tiettyä kankkua painoi koko voimalla (34 kg täyttä koiraa) vastaan ihan kroppa mutkalla. Samoihin aikoihin se myös hiukan närästeli ja haki makuuasentoa, mitä se ei myöskään ollut tehnyt kertakaan sitten edellisten käsittelyjen. Siinä sitten vierähti muutama viikko, oli jotain Joulua välissä ja muitakin muuttuvia tekijöitä. Ilmeisesti aika teki tehtävänsä, sillä närästys ym. hävisi ja herra osteopaattikaan ei sitten kuitenkaan löytänyt koirasta mitään ongelmaa. Ainoastaan toisessa kyljessä pallean lähellä oli lihaskalvot kireällä tai jotain sinne päin. Ei tarvitse kuulemma uusintakäsittelyä. Sen verran mukavan näköistä touhua se hoito kuitenkin on, että voisi varata seuraavaksi ajan itselle. Valahtaisi vaan pöydälle ja heittäisi aivot narikkaan 40 minuutiksi :) Kasvattini Amerique Ouragan (Uno Di Jesolo-Amerique Dimanche-Victory Play) 4 v. palasi kilparadoille vajaan vuoden tauolta. Tulosta tulikin kiitettävästi! Tässä Osku-ruunan loppukauden tulosrivi:
Jyväskylä 20.11. 22,3a 3. Tampere 1.12. 17,9a 1. Jyväskylä 21.12. 20,0a 2. Lahti 31.12. 17,1a 1. Jyväskylä 4.1. 19.0a 1. Kaikki tulokset ovat täydeltä matkalta, ja ohjissa on ollut Mika Forss. Onnittelut Oskulle & taustavoimille! Vein tässä jokunen viikko sitten Valten DM (selkäydinrappeuma) -geenitestiin vähän niin kuin kansallisvelvollisuutena rotua kohtaan ja ajattelin, että onhan sitten mustaa valkoisella siitäkin asiasta, kun pentujakin saattaa olla tulossa. Valtella on nyt siis ikää 4,5 v., eikä minkäänlaisia DM oireita ole ilmennyt tähän päivään mennessä. Menojalka turrella vipattaa ja perässä laahaa toistaiseksi vain omistaja. Valten emä Djamilla Itävallassa on jo veteraani-iässä ja still going strong. Isä Iberto, mummo Brisby ja Arne-pappa elivät vanhoiksi eikä näistä jokseenkin paljon käytetyistä suvuista muutenkaan ole ollut tiedossa mitään erityistä DM:n suhteen. Niinpä siis kuvittelin, että eihän Valtella mitään DM riskiä ole, olisihan se jo tullut jossain kohtaa ilmi.
Villi veikkaus muuten tähän kohtaan, että aika moni ajattelee asiaa samalla logiikalla. Paitsi ehkä sairaudesta kokemusta omaava huono-onninen Lumen kennelin Pirjo, joka aikanaan toi DM:n ja geenitestauksen ”framille” hovawarteissa. Nooh, kun tulos DM/DM (=sairastusmisriski, alttius) tuli sekä postissa että puhelimitse eläinlääkäriltä, piti hakea Valdemarin rekisterikirja ja tsekata, täsmäsikö rekisterinumero tosiaan koiraani. Kyllä se piru vie täsmäsi. Eli Valtella on ikävä kyllä suuri riski sairastua vanhemmiten DM:an. Geenitestihän antaa tulokseksi joko N/N (DM-vapaa), DM/N (DM-kantaja) tai DM/DM (sairastumisriski). DM -tilan periytymisen määräävät sekä isän että emän tietty geenipari yhdessä. Periytymiskuvio on melko simppeli tällaiselle blondille tuulipukukansalaisellekin. Kannattaa kaivella muistisopukoista se tylsä biologian tunti, jossa ne banaanikärpäset lisääntyivät vallan villisti. Tässä Valten tapauksessa epäonnekseen sen emää ja isää ei oltu DM testattu, jolloin tietämättään yhdistettiin melko todennäköisesti kantaja+kantaja. Silloin jälkeläisistä 25 % on vapaita, 50 % kantajia ja 25 % alttiita. Jotta DM tilanne pysyy hallinnassa tai korjaantuu, tulee kantajalle tai sairastumisriskikoiralle käyttää AINA statukseltaan vapaata partneria. Silloin jälkeläiset eivät kuulu sairastumisriskiryhmään. Tieto Valten DM alttiudesta ei lisännyt tuskaa, mutta järkeä kylläkin. Koska DM:ssa on tämä kantajaporukka, joka itse ei sairastu, vaan kantaa tätä geenimutaatiota mukanaan, on tosiaankin aihetta testata kaikkien jalostukseen käytettävien koirien DM -tila. Mitään mörköjä tässä ei ole, eikä aihetta jeesusteluun, mutta hihat on käärittävä ja ryhdyttävä rotutalkoisiin. Eli testaamaan niitä jalostushovawartteja. Ehkä olenkin mattimyöhänen, muut kasvattajat ovat jo ryhtyneetkin? Kotisivuilta tai pentumainoksista sitä on vaikea päätellä, sillä hyvin harvoin niistä näkyy koirien DM-statusta. Mahdetaanko turhaan pelätä jonkinlaista sairaaksi suvuksi leimaamista. Yhtään koiraa ei tuloksesta riippumatta tarvitse sulkea pois jalostuksesta, mutta: tietoa täytyy olla jalostusvalintojen pohjaksi. Jatkossa tulen testauttamaan kaikki jalostusnarttuni DM:n varalta sekä käyttämään ainoastaan testattuja uroksia. Ugh! DM testihän ei ole kummoinen projekti. Pieneläinklinikalla otetaan koirulaisesta verikoe ja tarkistetaan mikrosiru. Operaation kesto on lähetteiden täyttöineen noin 15 min ja hintaluokka about 80 euroa. Tulokset luvataan muutamassa viikossa, tulevat Saksasta. Jos haluaa säästää ne muutamatkin minuutit ja roposet, niin maalaisjärkeäkin voi käyttää tietyssä kohtaa, jos koiran molemmista vanhemmista on tutkimustulos: terve+terve > 100 % terve pentue, altis+altis > 100% altis pentue. Tiettävästi olemassa on myös tee-se-itse testi poskisolunäytteestä, mutta siinä näytekoiran identifiointi jää testinottajan rehellisyyden varaan, joten kovin virallista faktaa se ei liene? Back to business, summa summarum. Onneksi tulevan pentueeni isän Gipstern Indion ”Ruudin” isä sekä emä ovat DM -vapaita, jolloin Ruuti ja kaikki sen sisaruksetkin kuuluvat samaan terveeseen kategoriaan. Eli F-pentuni tulevat olemaan kantajia, eivät riskialttiita kuten emänsä. Ja se on hyvä tieto se :) Tämä tieto on vaan taas sitten otettava huomioon tosissaan, mikäli niitä pentusia jatkojalostellaan joskus. DM:sta on hyviä artikkeleja ja hienoja taulukoita mm. Suomen Borzoiklubin ja Sennenkoirien sivuilla. Kannattaa tsekata. Asiasta toisiin, mutta hoffijalostukseen liittyen nämäkin. Ruusuja ja kannustusta! Narttuani Valtea on astutettu useaan juoksuun ja urostakin on mietitty ja vaihdeltu useaan kertaan osin kunnianhimoisten (suuruudenhullujen?) kasvatustavoitteitteni ja osin erilaisten tulosten myötä. Helppoa tämä F-sarjani luominen ei ole ollut senkään puoleen, että V Pörstilän juoksu on vähintäänkin sähäkkää mallia, progesteroniarvo nousee kuin raketti taivaalle. Haluaisinkin nyt lausua nöyrimmät kiitokseni kaikille niille kärsivällisille uroksenomistajille, jotka jaksoivat vastailla lukemattomiin kysymyksiini, esitellä koiriaan ja luvata ne käyttöön. Arvostan myös sitä avoimuutta, miten omasta koirasta kerrottiin positiivisten seikkojen lisäksi myös heikkouksia (jos niitä nyt oli). Omat koirat tunnettiin niin hyvin, että kertomukset olivat jossain kohtaa jopa inhorealistisia ;) Kiitos teille! Uroksen valintaan liittyen tuli taasen selailtua Kennelliiton jalostustietojärjestelmää eräänkin kerran. Meillä on täällä kotimaassa paljon jalostuspotentiaalia uinumassa reservissä. Ihan varteen otettavia hoffeja varmasti, ihan mielenkiintoisista yhdistelmistä. Reservi tarkoittanee kotikoirana tai maalla pihavahtina olemista, mikä on ihan ok. Näin kasvattajan näkökulmasta niitä uroksia on kuitenkin harmillisen mahdotonta huomioida jalostusvalintoja tehdessä , kun niistä ei ole mitään faktaa. Monia tavalla tai toisella hyviä uroksia jää varmasti käyttämättä, ja etenkin hiukan erisukuisten kohdalla tämä on harmi. Kasvattajalta lähdön jälkeen kukaan ei ole niitä missään nähnyt, ja mitään tuloksia ei ole. Ei edes sitä Pevisan edellyttämää lonkkakuvaustulosta, jonka tuloksen olisi oltava luokkaa A tai B. Että jos vielä Joulunkin jälkeen saa esittää toiveita, niin viekää niitä hienoja kotihoffejanne lonkkakuviin, samalla reissulla saa otettua DM-testinkin! Ja sitten yksi näyttelykäynti ja luonnetesti, niin johan alkaa lyyti kirjoittaa...! :) Paitsi että kasvattajat alkavat mahdollisesti kysellä urostanne jalostukseen (huom. urokselle astutusmaksut), opitte lisää koirastanne. Se on arvokas pointti se. Yksi aikakausi elämästäni päättyi, kun ensimmäinen hevoskasvattimme Tuike (Amerique Dimanche) lähti 3.11. ikivihreille laitumille 19 vuoden iässä.
Kookas tammavarsa nimettiin keväällä -96 yhden maailman hienoimman ravikilpailun -Prix d`Ameriquen- mukaan. Sittemmin on ollut ilo käydä Pariisin Vincennesissä kaksi kertaa kyseisissä huippuraveissa. Ja aina on matkalaukku pakattuna sitä kolmatta kertaa varten Mutta siis takaisin Suomeen ja näihin päiviin. Tuikella oli takajaloissa jäykkyyttä ja nivelet naksuivat, mutta muutoin raamikas vanha rouva oli hyvässä vedossa. Eli toisin sanoen kertoi laitumella muille tammoille, miten täällä ollaan ja elellään, ja missä kulkee rajat. Tuiken laumassa ei ollut ikinä järjestyshäiriöitä, turhaa vouhotusta tai aidoista karkailua. Vaikka Tuike osasi pelotella vieraita ihmisiä ja olla hankala, niin kotiväkeä kohtaan se käyttäytyi kuin uskollinen koira. Esimerkiksi se nuoli käsiä ja vaatteita. Edellyttäen toki, että tiesi tietyt sen "omat jutut". Kuten vaikka sen, ettei armon rouvaa saanut lääsiä suoraan turvasta ilman haistelua tai että sen sai nirvanaan kaivamalla korvavaikkua vasemmasta korvasta. Ajo-ominaisuuksiltaan Tuike oli erinomainen. Se oli niin helposti ajettava, viisas ja harkitseva kilpailutilanteissa, että jopa minun oli tarkoitus ajaa sillä kilpaa. Sen sijaan lämmitysajot hitaissa vauhdeissa toisen valjakon takana piti jättää vähiin, jotta edellä ajavalle ohjastajalle ei tulisi kolhuja. Tuike oli nimittäin siitäkin erikoinen, että se teki äkäisiä syöksyjä korvat luimussa ohjastaa kohti ja taisi yhtä kuskia vähän haukkaistakin ajohaalarista, ennen kuin osattiin varoa niitä tilanteita. Tuiken ura jäi harmittavan lyhyeksi nivelsideongelmien takia, kapasiteettia ja kilpailupäätä olisi ollut enempäänkin. Emätammana Tuike oli elementissään ja sen luonne pysyi tasaisen lempeänä aina varsan vieroitukseen asti. Näin sen imettävän yhtenä kesänä laitumella oman varsansa lisäksi myös siskonsa ja tyttärensä jälkikasvua Sellainen konna Tuike oli, että vaikka se varsoi 6 kertaa, ja vahtasin sitä varsomisen aikoihin päivin ja öin, niin yhtään varsomista en onnistunut näkemään...sen homman rouva halusi hoitaa aivan itsekseen. Ja hyvin hoitikin. Monta tarinaa ja muistoa. Au revoir, Amerique Dimanche! Jätä huoleton elämä ja osta hevonen, tässä se on. Amerique Minou "Minni", syntynyt kesäkuussa 2015. Ranskalaisamerikkalainen hybridi, kuten Charme Asserdalkin oli. Ja niin monet muutkin huippuhevoset.
Minni on hyvärakenteinen tammavarsa, jolla on kiva luonne ja asennetta sopivasti. Minnin isä on komea italiaano Domingo Ors 12.0 73st: 21-5-6, jonka muutamasta pienestä ikäluokasta on jo tullut periyttämisnäyttöä, mm. Blame Pizzaz ja Holiday Ors. Minnin emä on Amerique Dimanche 20.2ke 11st: 2-1-1. Emästä on tarinaa tässä blogissa otsikolla "Järjen valo sammui tallista". Minni on kokonaan myynnissä tavoitteelliseen ravikotiin hintaan 1500 € TAI 1/10 osuuksissa, jolloin yhden osuuden hinta on 150 €. Osuuskimpan jatkokustannukset 50 €/kk/osuus, sis. hoitomaksun sekä "puskurirahastoa" vakuutusta, eläinlääkärikuluja, ikäluokkakilpailumaksuja yms. varten. JOS tällainen osuuskimppa kiinnostaa, kysy lisää ja ilmoittele itsestäsi mahdollisimman sukkelaan, kuten mummoni sanoisi. |